Fysioterapeutti

Mervi Yrjälä

Purokatu 2 c

21200 Raisio

Ajanvaraus:

050 4002 797

Personal training
 

Meillä kaikilla on jokin tavoite, jonka haluamme saavuttaa liikunnan avulla. Se voi olla kunnon kohottaminen, terveyden ylläpito, painon hallinta tai vaan energisyyden lisääminen.

Valmennus voi sisältää ohjeistusta eri osa-alueisiin, kuten esimerkiksi kuntosaliharjoittelu, ruokavalio, liikkuvuus/lihashuolto, kehonhallinta ja kuntoilu, joka voi sisältää vaikkapa juoksun tai uinnin tekniikkaa. Mikäli taustalla on tuki- ja liikuntaelinvaivaa, voidaan se hoitaa ensin fysioterapian keinoin. Tärkeää on että keho toimii optimaalisessa asennossa. Valmennus suunnitellaan aina yksilöllisesti asiakkaan tavoitteiden, toiveiden, resurssien ja rajoitteiden pohjalta. 

Personal training yhdistettynä fysioterapeutin vankkaan ammattitaitoon ja kokemukseen takaa asiantuntevan valmennuksen. Ennen harjoittelun aloittamista käydään läpi kuntoilutaustasi, terveydentilasi sekä treenitavoitteesi. Lihaskunto- ja liikkuvuus testejä tehdään tarpeen mukaan. Jos tavoitteena on painonhallinta, asiakas täyttää ruokapäiväkirjaa jonka pohjalta rakennetaan terveellinen ruokavalio. Valmennus ei ole vain neuvojen ja ohjeiden antamista vaan myös motivaation herättelyä ja kannustamista.

 

Personal training yhdistettynä fysioterapeutin vankkaan ammattitaitoon ja kokemukseen takaa asiantuntevan valmennuksen.